Wednesday, May 06, 2020

Inspiraatiomatkalla Arabiemiraateissa, osa 4, Burj Khalifa

This post is in Finnish! Please, use the Translator on sidebar, or just enjoy the pics.

Matkakertomus jatkuu pienen "tauon" jälkeen! Nyt niitä huippukohteita Dubaissa!
(Kävimme siellä siis helmikuun alussa, juuri kun kiinalaiset poistuivat maasta. Mitään turvatoimia ei ollut missään koko matkan aikana, eikä mistään turvaväleistä ollut tietoakaan. Käytimme kuitenkin käsidesia koko ajan, jollei ollut vesipistettä.)

Sen kerran kun matkaan lähdetään, niin mennään minne päästään,vaikka se vähän rahapussissa kirpaisee. Ei yhtään kaduta, nämä kaksi seuraavaa paikkaa olivat niin ainutlaatuisia elämyksiä.


Tässä postauksessa vierailimme maailman korkeimmassa rakennuksessa Burj Khalifassa, jonka siluetti kohoaa kaikkien pilvenpiirtäjien yläpuolelle.
10 vuotta sitten valmistunut 828 m korkea tornirakennus on kerännyt monia maailmanennätystitteleitä.  Burj Khalifa sijaitsee Dubai Mall -ostoskeskuksen yhteydessä, siellä on myös tornin sisäänkäynti. Lippuja voi ostaa joko 124 tai 148 kerrokseen.


Maailman suurimmassa ostoskeskuksessa on myös maailman suurin sisäakvaario ja sen yläpuolella oleva tv/mainosnäyttö! Kävimme myös katsomassa maailman suurimman sisäjääkiekkokentän, ja siellä ei palellut!

Tornin ja ostoskeskuksen edessä on "tanssivat vedet"- musikaalinen vesishow puolen tunnein välein iltaisi. Ihmisiä kerääntyi tuhansittain niitä katsomaan tekokanavan varrelle.
Veden äärellä on useita ravintoloita ja niin mekin illastimme hyvässä turkkilaisiessa ravintolassa näköalapaikoilla.

Viimeinen esitys oli sitten upein, erilaiset valoheijastukset Burj Khalifan lasiseinissä.
(Nyt korona-aikaan, siellä heijastetaan kiitoksia kaikille vaikeissa tilanteissa oleville, netistä löytyy linkit, jos haluaa osallistua tukemaan.)

Vatsat täynnä lähdimme ostoskeskukseen ja varatuilla VIP -lipuilla pääsimme kaikkien jonojen ohi,
omaan odotustilaan. Opas otti ryhmän haltuunsa ja kierrätti pitkän matkan maanalaisia käytäviä, joissa oli kerrottu tornin rakennusvaiheista.

Ensimmäinen hissi vei 124. kerrokseen, tuo kesti vajaan minuutin maailman nopeimmalla hissillä!
60 km tuntivauhdissa ylöspäin ehti nielaista vain pari kertaa. Toinen opas vei meidät seuraavalle hissille taas jonojen ohi. Matka jatkui ilman turvavälejä, kuin sillit purkissa, puolen minuutin päästä olimme perillä!
Dubai Mall
 Saavuimme Vip- aulaan ja miehet menivät heti ikkunoille, mutta me naiset vaivuimme sohvalle istuskelemaan ja totuttelemaan yläilmoihin. Meille tarjoiltiin heti kahvit ja pikkumakeita, oli reissun parhaimmat macaronsit.

Sitten alkoi varovainen lähestyminen näköalaa kohti, kyllä huimasi, mutta uteliaisuus voitti. Kyllä siihen sitten jo tottui ja kävinpä vielä ulkoterassillakin! Ja vessassa 555 metrin korkeudessa!
Aikamme siellä kuvattua ja ihmeteltyämme pientä kaupunkia allamme, lähdimme alaspäin 124 kerrokseen, maisemat sieltä eivät enää niin sykähdyttäneet, mutta olihan ne upeat sielläkin.
Pääsimme vielä jonojen ohi suoraan alas, takaisin ostoskeskukseen.

Aulasta löytyy pienoismalli uudesta maailman suurimmasta tornista, joka tulee kohoamaan jo kilometrin korkeuteen, kävimme myös katsomassa sen sijoituspaikan, viehän se melkoisen tilan!

Matka jatkui bussilla seuraavaan kohteeseen, vippien Vippiin, mutta siitä myöhemmin...

tässä vielä pelottaa;-))m






No comments: